Brunssit, Brunssit Punavuori, Lauantaibrunssi
Jätä kommentti

Punavuoren Mokon kasvisbrunssi sai testissä täydet pisteet!

OLISITKO ARVANNUT, ETTÄ PUNAVUOREN MOKO MARKET on paikka, jossa olen syöntyt elämäni ensimmäisen brunssiaterian? Sen on täytynyt olla jotakin jumalan vuotta 2009, kun tämä tapahtui. Jossain vaiheessa Moko nosti brunssinsa hintaa samassa suhteessa kun tuotteiden laatu laski, joten vierailuni loppuivat.

Tänä lauantaina yllätyskyykky korvautui -brunssilla. Vaikka minut kutsuttiin viimeisenä paikalle Mokoon puolta tuntia ennen pöytävarauksen alkua, olin ensimmäisenä jonottamassa ruokaa. Brunssi-innokkuuden yhdistäminen kotini kivaan sijaintiin tekee minusta melkoisen koneen. moko_brunssi_brunssikeijo_4Lyhyen varoitusajan takia brunssitarjonnan tarkastelu jäi nollatasolle ennen kutsun hyväksymistä. Ilokseni huomasin, että tarjolla oli kasvispainotteinen brunssi, jota tarjoillaan kahdessa kattauksessa lauantaisin.moko_brunssi_brunssikeijo_9
moko_brunssi_brunssikeijo_6
Tarjolla oli siis aika paljon kaikkea. Tämän listan nappasin Mokon kotisivulta.

Farmer’s Garden Green Brunch Punavuori

    • uunituoreita maalaispatonkeja, V, M
    • ruisleipää, V, M
    • voita & juustoa & kinkkua G
    • cashewtuorejuustoa tai vastaava vegaaninen levite, V, M, G
    • kurkkua, tomaattia, yms. V, M, G
    • balsamico marinoitua punasipulia, V, M, G
    • maukasta vihreää salaattisekoitusta, V, M, G
    • kanasalaattia, M, G
    • Mokon omat salaatinkastikkeet, V, M, G
    • home made kikherne -hummusta, V, M, G
    • Mokon omaa punajuuripestoa, V, M, G
    • tuoreita yrttejä, V, M, G
    • ihanaa haudutettua tattariuunipuuroa (lämmin), V, M, G
    • maukasta haudutettua ohrauunipuuroa (lämmin), V, M
    • Mokon pinaatti & fetamunakasta (lämmin), G
    • keitetyjä munia, M,G
    • uunijuureksia (lämmin), V, M, G
    • punajuuri ja porkkanapyöryköitä (lämmin), V, M
    • Mokon tuorepuuroa, V, M
    • turkkilaista jogurttia, G
    • kaura- tai soijajogurttia, V, M, G
    • Mokon omaa granolaa, V, M (sis. pähkinää)
    • itse keitettyjä sesongin hilloja, V, M
    • pullavanukasta
    • vaniljakastiketta, G
    • hedelmiä (mm. viikunaa, aprikoosia, banaania, omenoita), V, M, G
    • brie-juustoa, G
    • marja- tai omenapiirakkaa
    • päivän vegaaninen kakku, V, M
    • tuoreita juures- vihannes- ja hedelmämehuja = Moko’s Juice Bar, V, M, G
    • appelsiinimehua, V, M, G
    • suodatinkahvia by Kaffa Roastery, V, M, G
    • teetä by Palais des Thés, V, M, G

moko_brunssi_brunssikeijo_5 moko_brunssi_brunssikeijo_10
Tarjoilupöydässä oli paljon home made -merkintojä. Tämä ravintoloiden homemade-konsepti onnistuu aina jotenkin naurattamaan. Mä ymmärrän mitä sillä haetaan, mutta miksi sitä käytetään? Että MOICCU vaan! Tulin ravintolaan syömän kodinomaista ruokaa.

Mä uskon, että se on vaan selittely-yritys sille, kun joku vähän tumpelompi tapaus on viihtynyt keittiössä. Millä nämä kuivat juurespullat nyt sitten selittäisi? No jos me myydään sitä kotonatehtynä, niin kukaan ei ihmettele?

Made in restaurant -merkintöjä odotellessa.
moko_brunssi_brunssikeijo_3
moko_brunssi_brunssikeijoTiskiltä sai hakea vapaavalintaisen juoman vähän kostontarpeesta riippuen. Osalla se saattaa olla kankkunen, kun toisella taas kolesteroli.
moko_brunssi_brunssikeijo_7 moko_brunssi_brunssikeijo_8
moko_brunssi_brunssikeijo_11
Ja kertakaikkiaan, ruoka oli kyllä huolella valmistettu ja se oli tosi hyvää. Erityiskiitos raikkaudesta. Ihanaa, kun sain heittää vanhat kaunat menemään ja innostua uudestaan jostain vihaamastani brunssipaikasta!

Tykkäsin erityisesti siitä, että maut olivat raikkaita ja raaka-aineille tehtiin kunniaa. Tykkään tehdä itsekin sellaista ruokaa, joka maistuu hyödynnetylle ainesosalle, eikä jollekin käsittämättömälle mausteseokselle.
moko_brunssi_brunssikeijo_12moko_brunssi_brunssikeijo_13Ainoa ruoka, joka kaipasi vähän tsemppiä oli tuo kuivahko juurespulla. Söin sen valituksestani huolimatta.
moko_brunssi_brunssikeijo_16
moko_brunssi_brunssikeijo_14
Skål på den saken, tyypit!

Näin ollen anna Mokon brunssille viisi Keijoa viidestä mahdollisesta!
Ja sehän on täydet! Job well done, Moko.

– Miinukset:
En nyt keksi mitään

+ Plussat:
Kiva tila
Kaunis esillelaitto
Hyvä, kasvispainotteinen ruoka
Ystävällinen palvelu

Hinta: 19,90-21,90 € aikuisilta (katso tarkemmat yksityiskohdat yläpuolella olevista kuvista)
Osoite: Perämiehenkatu 10, 00150 Helsinki
ATK: http://moko.fi/moko-kahvila/lauantaibrunssi/
FB: https://www.facebook.com/mokomarket

Aukiolo:
Lauantaisin kattaukset kello 10 ja 12.

Millaisia kokemuksia sinulla on Moko Market Cafén (Punavuori) tarjoiluista?

Ja ps. Brunssikeijo on Facebookissa ja Instagramissa. Seuraa, tykkää ja vastusta. Voit kertoa minusta kaverillesi tai vaihtoehtoisesti suositella vihollisellesi minun vihaamia brunssipaikkoja.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s