All posts filed under: Aamiainen keskusta

Ihkuaamiaisen tarjoaa Patisserie Teemu & Markus

PALLOTTELIN HETKEN aikaa päässäni jotakin lamea Simple the best -otsikkoa, kun yritin miettiä miten kuvailla reilu viikko sitten testaamaani aamiaista. Onneksi lakkasin ajattelemasta. Yrjönkadulla sijaitseva Patisserie Teemu & Markus on tarjoillut aamiaista vaikka kuinka kauan minun tietämättä. Täyttää mielestäni aamiaisrikoksen tunnusmerkistön.Astuin sisään pieneen kahvilaan, jossa pienet haarukat jo odottelivat minua piikit pystyssä. Olin aikeissa luoda vuokaavion siitä, miten aamiainen toimii, mutta kaava on niin simppeli, että kerron siitä näin: – Otatko kahvia vai teetä? – Kahvia. – Otatko sämpylän vai täytetyn croissantin? – Sämpylän. – Juustolla vai lihalla? (ei se oikeasti kysynyt että lihalla, en vaan muista sen lihan nimeä) – Juustolla. – Kiitos! Tuon sinulle jogurtin ja granolan sekä mehun pöytään. – Kiittii! Ja näin voi ihminen käydä istumaan. En keksi syitä valittaa, joten voin vaan todeta, että 9,50 euron aamiainen jossa on hyvät raaka-aineet, jota tarjoillaan aina kun paikka on auki ja niin kauan kuin tarjoiltavaa riittää: Nerokasta!Tilassa on kaikenlaisia kivoja yksityiskohtia joita voi tiirailla, kuten nämä arvon joutsenet. Patisserie tarkoittaa leipomoa suomeksi, joten on ilmeistä että seinät notkuu leipomuksista ja suu täyttyy …

La Torrefazione satsaa laadukkaisiin aamiaisiin

LA TORREFAZIONEN AAMIAISET on kai tietynlainen instituutio, niitä on tarjoiltu siellä niin kauan kuin muistan ja kohtuullisen samanlaisessa muodossa. Kahvinkeittohan on paikan ydintehtävä, mutta sen ohessa tarjotaan hyvin valmistettuja makuelämyksiä kävijöille. Aamiaisia on tarjolla neljä erilaista joista valitsin Barista-version. Kaikkien aamiaisten hinta on 12,50 € ja niitä tarjoillaan aamulla kello 7.30-10.00. Viikonloppuisin on tarjolla brunssia aamiaisen sijaan. En muistanut kaikkia yksityiskohtia aamiaisesta, joten yritin kaivella tietoa heidän kotisivuaan sekä Facebook-profiilistaan. Ärsyynnyin, kun en löytänyt sitä heidän sivuiltaan. Lopulta älysin lukea mitä pääsivulla Ruoka-kohdan alla kirjoitettiin: Valitse haluamasi kahvila tarkistaaksesi ruokalista. Tämän jälkeen maailma oli minulle auki ja löysin kaikki mahdolliset listat edestäni varsin mallikkaasti esitettynä, kas näin: LaTorre Jogurttiannos marjoilla ja Torren omalla myslillä, croisantti, Torren vadelmahilloa, kermajuustoa, riihikinkkua ja vihanneksia. Barista Rahka-annos Torren granolalla ja hunajalla, moniviljasämpylä, keitetty kananmuna, riihikinkkua, kermajuustoa ja vihanneksia. Bagel Jogurttiannos tuoreilla hedelmillä, bagel-sämpylä, kylmäsavulohta, tuorejuustoa, marinoitua punasipulia ja vihanneksia. Munakas Munakas (kinkku-juusto tai chevre-aurinkokuivattu tomaatti), hedelmiä ja vihanneksia.Valitsin Barista-aamiaisen, eikä minun tarvinnut pettyä. Kun valitsee käyttää hyviä raaka-aineita tuotteissaan – ei juurikaan astele harhaan. Kaikkiin annoksiin kuuluu vapaavalintainen kahvi ja täysmehu. Frendien Joeyn arviota …

Testissä Storyn pannukakut

KÄVIN TESTAAMASSA jokin aika sitten Story Kauppahallin brunssitarjonnan. Minulle selvisi, että heillä on päässyt listalle myös pannukakut ja vappuna ajattelin että miksipä ei. Amerikkalaiset elokuvat ovat luoneet ihmiselle pysyvän psyykkisen haitan tuputtamalla perinteisiä amerikkalaisia pannukakkuja ratkaisuna nälkään. Muistan ensimmäisen visiittini New Yorkiin, jossa suu vaahdossa odotin ensimmäistä haukkua pannukakusta. Ja olivathan ne paikalliset pannukakut ihan kamalan makuisia eli suomeksi karvas pettymys. Vähän kuin olisi syönyt pahvilaatikkoa vaahterasiirapilla. No, asiaan. Yhtenä vaihtoehtona Storyn aamiais/brunssimenussa on pannukakkuannos, joka maksoi 11,50 €. Stressailin jonossa siitä, että aapuaa, mieti jos pannarit ovat semmoisia kuivia lätysköitä. Olen aika tarkka lätyistäni, ja siitä tämä hajoilu johtui. Mutta kas, kun annos tuli pöytään – oli huoli poissa. Annoksen eteen oli nähty vaivaa, ja se ilahdutti. Jos nyt tarvii viilata niin tuo mascarponevaahto oli vähän rosoisen näköinen vaikka se yritti olla siinä nätisti. Voidaan silti todeta: ei vaikuttanut makuun. Vietin siis vappupäivän suu mintussa. Voit tulee maistelemaan tätä Espoostakin saakka! Ps. Listalta löytyy minua hämmentävä pekoni-banaani-vaahto-pekonisiirappi-pannari. Ken siihen tarjoukseen tarttuu: kommenttikentässä on tilaa! + Plussat: Ihanan tunnelmallinen tila Hyvä ruoka Sometoiminta hioutunut muottiinsa helmikuun …

Kauppahallin Story saalistaa brunssifaneja katiskoilla

OLEN MELKOINEN Benedictin munien ystävä. Koska tiesin, että niitä tarjoiltiin ainakin aiemmin Kauppahallin Storyssa, suuntasin askeleeni reilu kuukausi sitten Etelärantaan. Ravintola sijaitsee keskellä vanhaa kauppahallia. Jonottaessa voi kuunnella Olympiaterminaalista juuri vyöryneiden laivamatkustajien ihmettelyjä ja opastaa heitä kaupungin saloihin jonotuksen lomassa.Aamiaista/brunssia tarjoillaan maanantaista perjantaihin kello 8-10.30 ja lauantaisin kello 8-11.45. Tarjolla on muun muassa erilaisia lautasmalleja: MARKET HALL 10.00 Jogurtti & granola / puolukalla ja rosmariinilla maustettu tattaripuuro, täytetty sämpylä, mehu, kahvi/tee STORY BREAKFAST 14.50 Omeletti tai Eggs Benedict, täytetty sämpylä, mehu, kahvi/tee BREAKFAST PLATTER 14.50 Leipä, juusto, charcuterie, pekoni, hedelmä, jogurtti & granola, mehu, kahvi/tee OMELETTE 8.30 – Serrano, rucola & kirsikkatomaatti – Kylmäsavulohi munakokkeli, tilli, ricotta & kaviart – Portobello, rucola & tryffeliöljy EGGS BENEDICT 8.30 -Classic (pekoni) -Kylmäsavulohi -Portobello PANCAKES 11.50 Marja/hedelmä, mascarponevaahto ja vaahterasiirappi PUOLUKALLA & ROSMARIINILLA MAUSTETTU TATTARIPUURO (G) 4.20 (saatavana myös maidottomana) YOGHURT & GRANOLA 4.20 BLT & SALAD 12.80 Valitsin itse tuon Story Breakfastin, jonka lisäksi otin jogurttiannoksen. Syön mitä ilmeisimmin kuin terveellisyyshenkisistä ajatuksista vapautettu käärme. Brunssivatsalla pärjää helposti melkein koko päivän. Ihan niin kuin kaikissa oppaissa suositellaan. Kuvassa oleva leipä, myöhemmässä …

Café Engelin aamiainen – aina tarjolla!

OLEN AINA PITÄNYT Café Engeliä kahvilana, jonne valmistaudutaan prässäämällä pyhähousuihin vekit ja kampaamalla tukkansa. Olen rekisteröinyt heidän aamiaistarjontansa keijouduttuani, ja päätinkin lähteä testaamaan sunnuntaiaamiaista ystäväni kanssa pari viikkoa sitten. Meille vapautui ihana ikkunapaikka kyseisenä sunnuntaina. Muina päivinä kahvilassa toimii pöytiintarjoilu, mutta sunnuntaisin tilaukset jätetään kassalle. Valittavana oli erilaisia aamupalakomboja – pikku-aamiainen, luomukaurapuuro-aamiainen, ranskalainen aamiainen, mysli-aamiainen, Engelin aamiainen sekä munia ja pekonia -aamiainen. Aamiaista tarjoillaan melkein läpi päivän, joka on hyvä juttu. Valitsin mysli-aamiaisen, joka tuotiin pöytään nopeasti, eikä ihme. Tämän kasaamiseen ei luvattoman kauan mene. Tunnelma lautasella muistutti minua siitä kuin olisin päässyt tyhjentämään risteilyaluksen aamiaisbuffetpöytää vähän ennen sulkemisaikaa välillä Helsinki-Tallinna. Hämmennyin kattauksen tasosta. Olin mielikuvissani odottanut jotain erityistä, mutta todellisuus oli 14,50 euron läjä edessäni. Mysli näytti tulevan suoraan pussista ja voinappi kouluruokalasta. Siistin annosta itselle mieluisamman näköiseksi. Peittelin leivät voinapilla, juustolla, salaatilla ja kurkulla ja ihmettelin aamiaisannoksen esillepanoa. Kuulin vakiokävijältä, että esillelaitto oli huonontunut viime vuosien aikana. Aiemmin annokselle oli suotu enemmän huomiota. Noin yleisesti suosittelen ananaksen kovan keskiosan poistamista ennen tarjoilua. Tämän lisäksi hedelmät olisi mielestäni syytä pilkkoa pienemmiksi suupaloiksi siitäkin huolimatta, että aterimet löytyivät pöydästä. Valitsin aamiaisen kylkeen Patisserie Petitpasin croissantin, koska tiedän …

Fratellon helppo ja mutkaton aamiainen

KAUPPAKESKUS KLUUVIN sisältä löytyy Fratello Torrefazione, joka tarjoilee kaupunkilaisille kevyttä aamiaista. En osaa kertoa tarkemmin milloin, mutta ainakin lauantaisin. Yritin etsiä tarkempaa tietoa aamiaistarjoiluista, mutta en löytänyt vastauksia. Jostain syystä kahvilat ja ravintolat yleensäkin pitävät tietoja aamiaistarjoiluistaan piilossa. Fratello tunnetaan kahveistaan. Valitsin aamukahviksi latten joka maistui hyvältä. Väitän, että cremassa oli jokin vaiva (liukeni kahviin nopealla aikataululla), mutta se nyt menee lähinnä hiusten halkomiseksi, eikä vaikuttanut kahvin makuun. Aamupalavaihtoehtoja oli kaksi: täytetty croissant (4,90€) ja jogurtti +talon omaa mysliä (4,50€). Listalla on aina tarjolla täyttäviä smoothieita, jotka sopivat hyvin osaksi aamupalaa. Jogurtin päällä oli mustaherukkaa. Se oli mielestäni rohkea veto. Annos oli kirpakka, ja mahdollinen makeuttaminen oli jätetty asiakkaan kontolle. Arvostan. Valittavana oli briejuusto- tai kylmäsavuhärkätäytteinen voisarvi. Täytetyn croissantin croissant-osuus ei ollut ihan huippulaatua, mutta jos sen väliin työnnetään tomaattia, rucolaa ja reilusti brietä, on vaikea väittää etteikö se olisi maistunut. Minun käsitys siitä millainen croissantin tulisi olla kumpuaa Patisserie Petitpasin artesaanileipuri Julienin taidonnäytteestä. Tämän takia olen useimmiten tyytymätön kohdatessani tuon voiherkun, ellei se täytä Julienin asettamia standardeja. Hänen taikomiaan herkkuja on saanut käsiinsä aikaisemmin ainakin Anton&Antonista. Tila …