All posts filed under: Arkiaamiainen

Ihkuaamiaisen tarjoaa Patisserie Teemu & Markus

PALLOTTELIN HETKEN aikaa päässäni jotakin lamea Simple the best -otsikkoa, kun yritin miettiä miten kuvailla reilu viikko sitten testaamaani aamiaista. Onneksi lakkasin ajattelemasta. Yrjönkadulla sijaitseva Patisserie Teemu & Markus on tarjoillut aamiaista vaikka kuinka kauan minun tietämättä. Täyttää mielestäni aamiaisrikoksen tunnusmerkistön.Astuin sisään pieneen kahvilaan, jossa pienet haarukat jo odottelivat minua piikit pystyssä. Olin aikeissa luoda vuokaavion siitä, miten aamiainen toimii, mutta kaava on niin simppeli, että kerron siitä näin: – Otatko kahvia vai teetä? – Kahvia. – Otatko sämpylän vai täytetyn croissantin? – Sämpylän. – Juustolla vai lihalla? (ei se oikeasti kysynyt että lihalla, en vaan muista sen lihan nimeä) – Juustolla. – Kiitos! Tuon sinulle jogurtin ja granolan sekä mehun pöytään. – Kiittii! Ja näin voi ihminen käydä istumaan. En keksi syitä valittaa, joten voin vaan todeta, että 9,50 euron aamiainen jossa on hyvät raaka-aineet, jota tarjoillaan aina kun paikka on auki ja niin kauan kuin tarjoiltavaa riittää: Nerokasta!Tilassa on kaikenlaisia kivoja yksityiskohtia joita voi tiirailla, kuten nämä arvon joutsenet. Patisserie tarkoittaa leipomoa suomeksi, joten on ilmeistä että seinät notkuu leipomuksista ja suu täyttyy …

No nyt on KUUMA!

SYKSYN ALKU TARKOITTI sekä Papa-kokeessa käyntiä (muistakaa käydä tarkastuksissa!) että KUUMA-kahvilan avaamista pienen muuttotauon jälkeen. Kahvila yhdisti korttelin asukkaita aiemmin pienessä tilassa Pursarilla Suomi-kahvilan vieressä. Uudessa paikassa Albertinkadun ja Pursimiehenkadun kulmassa on tilaa latoa kaakeleita seinille, tulet sen käydessä huomaamaan. Kävin paikalla avajaispäivän jälkeisenä päivänä, ja kahvila kuhisi alueen aamiaisihmisistä. Meno oli hyvä, lehtiä luettiin, vakkareiden kahviannokset muistettiin, ja jokainen onnitteli kahvilaa uusista tiloista.Tämä kuva on otettu aiemmasta kahvilasta tänä kesänä. Tuolloin tarjolla oli aamiaiskombo 15 euron hintaan. Se sisälsi vapaavalintaisen kahvin, mehushotin, jogurttia, mehun ja croissantin. Nykyään aamiaiskäytännöt ovat muuttuneet. Enää ei ole tarjolla aamiaispakettia kuten aiemmin, vaan vitriinistä voi poimia itselleen mieluisan yhdistelmän. Tarjolla oli mm. croissantteja, jogurttia ja granolaa, chia-puuroa, avokadoleipä, mehuja ja mehushotteja.  Jäin vähän arpomaan mitä ottaisin. Tiesin haluavani tuon puuron, mutta minusta tuntui että en saanut sen seuraksi sopivaa tuotetta. En löytänyt hinnan, koostumuksen tai sisällön puolesta sille sopivaa kumppania. Minulle järkevän hintainen arkiaamiainen maksaa jotain 10-12 euron tietämillä. Koska halusin juoda kahvia, olin jo melkein saavuttanut hintakattoni chia-puuron ja kahvin jälkeen. En halunnut ottaa kylkeen jogurttia, kun se tuntui hyvin samankaltaiselta koostumukseltaan kuin tuo puuro. En halunnut …

Roots Helsinki tarjoaa vegaanista aamiaista kaikille kivoille!

UUSIEN BRUNSSIEN JA AAMIAISTEN löytäminen perinteisillä hakukeinoilla on yhtä helppoa kuin joutua ohittavan pyöräilijän kuristamaksi Baanalla. Törmäsin vegaanisen Roots Helsinki -kahvilaan Dorit Salutskijn Snapchat-storyssa. Vaasankadulla sijaitseva kahvila oli lauantain retkikohde ystäväni kanssa. Saatat tunnistaa tilan siitä, että siinä oli aiemmin Made in Kallio -kahvila/ työhuone/ design-kauppa.Aamiaislistalla on tarjolla muutama vaihtoehto: Itsetehty siemenleipä avokadotahnalla ja kasviksilla 8,5 € TAI Puolukka-cashew-tuorepuuro + kahvi/tee sekä vihannesmehu Leipä 5 € Tuorepuuro 5 € Matchavohvelit 7 € – Mangosalsa – KookoskermavaahtoValitsin listalta siemenleivän avokadotahnalla. Juomaksi valitsin appelsiini-porkkana-inkiväärimehun. Otimme vielä puolukka-cashew-tuorepuuron jaettavaksi ystäväni kanssa.Ystäväni vietti vohvelipäivää, joten hänen valintansa oli mangotäytteinen vohveli. Siinä oli kunnolla potkua, ei todellakaan mikään maltillinen kesäyön unelma, vaan riehakas seuralainen.Tuotteita säilytetään vitriinissä, mutta ihmeempää ruoka-annoksen nahistumista ei ollut meidän lautasella kuitenkaan havaittavissa. Olimme paikalla ensimmäisten joukossa kahvilan avauduttua. Vitriiniin oli nostettu liian lämpimiä tuotteita, sillä ruutu oli aivan huurussa. Tuotteet tulisi jäähdyttää kunnolla ensin jossain muualla, jotta ne voi laittaa vitriiniin tarjolle. Tällainen vitriinitarjoilu on tullut muotiin maamme pääkaupungissa. Ainakin Healthinki, Kuuma ja Kahvila Blossom sporttaa osittain tätä. En tiedä miksi, mutta vitriinistä esille nostettu annos on minulle jotenkin …

La Torrefazione satsaa laadukkaisiin aamiaisiin

LA TORREFAZIONEN AAMIAISET on kai tietynlainen instituutio, niitä on tarjoiltu siellä niin kauan kuin muistan ja kohtuullisen samanlaisessa muodossa. Kahvinkeittohan on paikan ydintehtävä, mutta sen ohessa tarjotaan hyvin valmistettuja makuelämyksiä kävijöille. Aamiaisia on tarjolla neljä erilaista joista valitsin Barista-version. Kaikkien aamiaisten hinta on 12,50 € ja niitä tarjoillaan aamulla kello 7.30-10.00. Viikonloppuisin on tarjolla brunssia aamiaisen sijaan. En muistanut kaikkia yksityiskohtia aamiaisesta, joten yritin kaivella tietoa heidän kotisivuaan sekä Facebook-profiilistaan. Ärsyynnyin, kun en löytänyt sitä heidän sivuiltaan. Lopulta älysin lukea mitä pääsivulla Ruoka-kohdan alla kirjoitettiin: Valitse haluamasi kahvila tarkistaaksesi ruokalista. Tämän jälkeen maailma oli minulle auki ja löysin kaikki mahdolliset listat edestäni varsin mallikkaasti esitettynä, kas näin: LaTorre Jogurttiannos marjoilla ja Torren omalla myslillä, croisantti, Torren vadelmahilloa, kermajuustoa, riihikinkkua ja vihanneksia. Barista Rahka-annos Torren granolalla ja hunajalla, moniviljasämpylä, keitetty kananmuna, riihikinkkua, kermajuustoa ja vihanneksia. Bagel Jogurttiannos tuoreilla hedelmillä, bagel-sämpylä, kylmäsavulohta, tuorejuustoa, marinoitua punasipulia ja vihanneksia. Munakas Munakas (kinkku-juusto tai chevre-aurinkokuivattu tomaatti), hedelmiä ja vihanneksia.Valitsin Barista-aamiaisen, eikä minun tarvinnut pettyä. Kun valitsee käyttää hyviä raaka-aineita tuotteissaan – ei juurikaan astele harhaan. Kaikkiin annoksiin kuuluu vapaavalintainen kahvi ja täysmehu. Frendien Joeyn arviota …

Testissä Storyn pannukakut

KÄVIN TESTAAMASSA jokin aika sitten Story Kauppahallin brunssitarjonnan. Minulle selvisi, että heillä on päässyt listalle myös pannukakut ja vappuna ajattelin että miksipä ei. Amerikkalaiset elokuvat ovat luoneet ihmiselle pysyvän psyykkisen haitan tuputtamalla perinteisiä amerikkalaisia pannukakkuja ratkaisuna nälkään. Muistan ensimmäisen visiittini New Yorkiin, jossa suu vaahdossa odotin ensimmäistä haukkua pannukakusta. Ja olivathan ne paikalliset pannukakut ihan kamalan makuisia eli suomeksi karvas pettymys. Vähän kuin olisi syönyt pahvilaatikkoa vaahterasiirapilla. No, asiaan. Yhtenä vaihtoehtona Storyn aamiais/brunssimenussa on pannukakkuannos, joka maksoi 11,50 €. Stressailin jonossa siitä, että aapuaa, mieti jos pannarit ovat semmoisia kuivia lätysköitä. Olen aika tarkka lätyistäni, ja siitä tämä hajoilu johtui. Mutta kas, kun annos tuli pöytään – oli huoli poissa. Annoksen eteen oli nähty vaivaa, ja se ilahdutti. Jos nyt tarvii viilata niin tuo mascarponevaahto oli vähän rosoisen näköinen vaikka se yritti olla siinä nätisti. Voidaan silti todeta: ei vaikuttanut makuun. Vietin siis vappupäivän suu mintussa. Voit tulee maistelemaan tätä Espoostakin saakka! Ps. Listalta löytyy minua hämmentävä pekoni-banaani-vaahto-pekonisiirappi-pannari. Ken siihen tarjoukseen tarttuu: kommenttikentässä on tilaa! + Plussat: Ihanan tunnelmallinen tila Hyvä ruoka Sometoiminta hioutunut muottiinsa helmikuun …

The Cock tarjoaa arkisin aamiaista heti kukon heräämisen jälkeen

ON RAVINTOLOITA joista kuulee ja haluaa mennä käymään, ja sitten on niitä joissa lopulta ihan oikeasti vierailee. The Cock on pysynyt minun tutkassa jo pitkään, ja pääsinkin vihdoin maistamaan aamiaista josta olin kuullut supinaa ennakkoon. Aamiaismenu on erilainen kuin monessa muussa paikassa. Tarjolla on rieskaa, grillattua leipää, chiapuuroa, avokadotoastia, jogurtti- tai smoothieannoksia sekä croissantia ja hilloa. BREAKFAST Grilled flatbread Ricotta, egg, cheese & kale pesto 9 e Croque monsieur Ham, appenzeller cheese & house salad 8 e Chia porridge w/ quinoa honey Coconut milk & raspberry 7 e Avocado toast Sprouts, sunflower seeds & Himalayan salt 7 e Açaí Black currant, raspberry & yogurt smoothie bowl 8 e Matcha Kiwi, avocado & coconut milk smoothie bowl 8 e Croissant & jam 3 e Koska tavoitteenani oli syödä brunssinomaisesti valitsin listalta kaksi annosta – rieskan ja jogurttikulhon. Halusin inhaloida estetiikkaa, joten valitsin nämä kaksi annosta ennakkogooglailuihin perustuen. Olin nähnyt kuvan kukilla koristellusta rieskasta, joten odotukset olivat kovat. Aika nopeasti selvisi, että tämän tuotteen leikkaaminen vaatii joko sivuleikkurin tai rälläkän. Tällainen kova ja kylmä lättäleipäversio ei erityisesti …

Kauppahallin Story saalistaa brunssifaneja katiskoilla

OLEN MELKOINEN Benedictin munien ystävä. Koska tiesin, että niitä tarjoiltiin ainakin aiemmin Kauppahallin Storyssa, suuntasin askeleeni reilu kuukausi sitten Etelärantaan. Ravintola sijaitsee keskellä vanhaa kauppahallia. Jonottaessa voi kuunnella Olympiaterminaalista juuri vyöryneiden laivamatkustajien ihmettelyjä ja opastaa heitä kaupungin saloihin jonotuksen lomassa.Aamiaista/brunssia tarjoillaan maanantaista perjantaihin kello 8-10.30 ja lauantaisin kello 8-11.45. Tarjolla on muun muassa erilaisia lautasmalleja: MARKET HALL 10.00 Jogurtti & granola / puolukalla ja rosmariinilla maustettu tattaripuuro, täytetty sämpylä, mehu, kahvi/tee STORY BREAKFAST 14.50 Omeletti tai Eggs Benedict, täytetty sämpylä, mehu, kahvi/tee BREAKFAST PLATTER 14.50 Leipä, juusto, charcuterie, pekoni, hedelmä, jogurtti & granola, mehu, kahvi/tee OMELETTE 8.30 – Serrano, rucola & kirsikkatomaatti – Kylmäsavulohi munakokkeli, tilli, ricotta & kaviart – Portobello, rucola & tryffeliöljy EGGS BENEDICT 8.30 -Classic (pekoni) -Kylmäsavulohi -Portobello PANCAKES 11.50 Marja/hedelmä, mascarponevaahto ja vaahterasiirappi PUOLUKALLA & ROSMARIINILLA MAUSTETTU TATTARIPUURO (G) 4.20 (saatavana myös maidottomana) YOGHURT & GRANOLA 4.20 BLT & SALAD 12.80 Valitsin itse tuon Story Breakfastin, jonka lisäksi otin jogurttiannoksen. Syön mitä ilmeisimmin kuin terveellisyyshenkisistä ajatuksista vapautettu käärme. Brunssivatsalla pärjää helposti melkein koko päivän. Ihan niin kuin kaikissa oppaissa suositellaan. Kuvassa oleva leipä, myöhemmässä …