KERÄILLESSÄNI TIETOA Helsingin brunsseista, löysin postauksen Eerikinkadun Bali Brunchista Stellan blogista. Hän oli kerännyt kiintoisaa informaatiota ihmisistä brunssin takaa. Innostuin varaamaan minulle ja kaverilleni pöydän sunnuntaibrunssille muutama viikko sitten. Minulle ei ollut ehtinyt syntyä toiveita ruuasta – paitsi ennakkoluuloja – ja nehän maistuvat. Koska en ole ryhtynyt vielä itään matkustajaksi, olen kammannut kaikki Aasian läheltä tulevat ruuat samaan kategoriaan: potentiaalinen turvallisuusuhka. Mielikuvissani tämän maanosan ruoka on tulisempi kokemus kuin vantalaisen Sokos Hotel Vantaa -yökerhon perjantaiyöt. Vaikka jotkut kaverinkaltaiset ovat yrittäneet väittää, ettei kaikki sen maanosan ruoka ole tulista, olen kiirehtinyt valistamaan: YKSITTÄISTAPAUS. Voidaan hyvillä mielin todeta olevani melkoisen humaani ruokasyrjijä. Ennakkoluuloni eivät perustu kuin yleissivistymättömyyteen, pelkuruuteen ja tylsämielisyyteen. Tai täytyy antaa itselleni vähän löysää. Kertauksenomaisesti: saan rakkoja suuhun tulisesta ruuasta, joten on vähän ymmärrettävää karttaa tiettyjä asioita.Olen tyyppinä sitkeä, eli kuten Mashiron tapauksessa – saman annoksen tilaaminen vuodesta toiseen ei ole minulle ongelma. Tämä ominaisuus ei tee minusta millään tavalla villiä ravintolaseikkailijaa. Sen sijaan brunssien testaaminen, eli keijoutuminen, on saanut minut epämukavuualueelle. Eikä sitä voida kutsua hyvänäkään päivänä miksikään alueeksi. Uusien epäilyttäväksi miellettyjen ruokien testaaminen on mielestäni yksi hemmetin epämukavuusplaneetta – mahdollisesti epämukavuusaurinkokunta. Mitä jos se ruoka on …