Piece ’n’ Love – I’m in love!
UUDENMAANKATU YSIIN on avattu uusi ravintola Piece ’n’ Love syksyllä sulkeutuneen Raflan tilalle. Konseptina on ystäväni Lottenin pizzat, joihin olet saattanut törmätä viime kesänä Hernesaaren rannassa.Renessanssiajan moniosaaja Lotten saattaa olla sinulle tuttu Masterchef-kisasta. Hän sijoittui vuonna 2013 kisassa kolmanneksi. Tämän jälkeen hänen ruokauransa on lähtenyt laukalle. Lotten on harjoitellut ruuanlaittoa huippukokkien seurassa ja julkaissut Gourmeeta Perkele -keittokirjan. Kirja opetti meille kotikokeille gourmet-ruuan kaavan, jonka avulla keittiössä tapahtuneet onnistumiskokemukset lisääntyivät.1.12. ovet avattiin ensimmäistä kertaa asiakkaille, jotta päästiin testaamaan keittiötä ennen perjantain 4.12. virallisia avajaisia. Paikka oli täynnä hyvää fiilistä huokuvia tyyppejä. Ilmassa oli aitoa innostusta sekä toteutuneiden unelmien tuottamaa ilon tunnetta. Se mikä tekee pizzoista erilaisia kuin tallikavereiden, on tomaattikastikkeen puuttuminen. Lotten on kehitellyt oman ranskankermakastikkeen pizzaan joka saa ihmisen epäilemään mihin tomaattikastiketta on tarvittu kaikkina näinä vuosina. Olen välillä ihan äärettömän jämähtänyt tiettyihin makuyhdistelmiin, mutta kun Lotten kokkaa, minä maistan ja olen ihastunut ruokiin joka kerta. Ei ole liioiteltua antaa Lottenille lisänimi: An Evil Dictator of Taste. Kuvan pizza sisältää mm. etanoita ja roquefort-juustoa. Olen aiemmin pitäytynyt juusto- ja avokadopizzoissa, mutta olen löytänyt uuden suosikkini. …