Aamiainen, Aamiainen Vallila, Brunssit Helsinki, Lauantaibrunssi, Sunnuntaibrunssi
Comment 1

Kahvila Suvanto ja puurohommat

SUURIN SYY vaeltaa Vallilaan aamupalalle on Suvanto-kahvilan haudutettu puuro. Jos saisin arvata, niin arvaisin, että sitä on alettu hauduttaa vähän ajanlaskumme alun jälkeen – sen verran hyvää ja pehmoista se on. Olen käynyt syömässä aamupalaa Suvannossa kaksi kertaa, ja kummallakin kerralla olen poistunut paikalta tyytyväisenä. Nämä kuvat on otettu noin vuosi sitten.

1_Suvanto-

Suvannossa on tarjolla arkiaamiainen, joka sisältää puuroa,  jogurttia, mysliä, leipää, leikkeleitä, kurkkua, tomaattia, täysmehua sekä suodatinkahvia tai haudutettua teetä. Viikonlopun aamiaiseen lisätään mm. vihreää salaattia, perunasalaattia, herkuttelujuustoja, viikunahilloa ja jokin makea pala. Erityiskahvin saa lisäämällä kaksi euroa lisää hintaan.

2_Suvanto

Viikonloppuaamiaisen hinta oli aiemmin (muistaakseni) 12,50 euroa, mikä oli mielestäni hyvä hinta tämän laajuisesta kattauksesta. Nyt hinta on 14 euroa, ja erikoiskahvin kanssa 16 euroa. Paikka on joka tapauksessa kiva, palvelu on ystävällistä ja kotoisaa, joten voin hyvin maksaa tuon pyydetyn hinnan.

3_Suvanto

Kahvilasta löytyy paljon kivoja yksityiskohtia, joita on kiva tutkia.

5_Suvanto

Kahvila on hyvin viihtyisä ja se on lapsiperheiden suosiossa. Isojen ikkunoiden takana nukkuu aamiaisen aikaan useampikin potentiaalinen koliikkivauva.

4_Suvanto

Tarjoilupöytä löytyy sivuseinältä. Paikka on kompakti, joten vähän ahtaaseen tarjoilupöytään ei mahdu kovinkaan monta ruokailijaa kerralla ja ruuhkan tapahtuessa tapahtuu ilmeisiä asioita. Noutopöydät ovatkin siitä käytännöllisiä keksintöjä, ettei niiden ääreen ole tarkoitus jäädä syömään. Näin ollen voit hyvin istua pöydässäsi odottaen koska naapuripöydän Maire palaa asemiinsa ja tekee tilaa linjastolla juuri sinulle.

Brunssikeijo antaa Suvannolle neljä Keijoa viidestä mahdollisesta.

– Menu voisi joskus kokea jotain uusia tuulia
+ Hyvät raaka-aineet ja makoisa ruoka – vähemmän on parempaa+ Ystävällinen palvelu
+ Viihtyisä tila

Brunssikeijon itselleen antamat miinukset: Ota seuraavalla kerralla kivempia kuvia!

Hinta: Arkiaamiainen 8,50 €, viikonloppuaamiainen 14 €+(2 € erikoiskahvilla)
Osoite: Suvannontie 18, 00510 Helsinki
ATK: https://kahvilasuvanto.wordpress.com/tarjonta/

Aukiolo:
Arkiaamiainen on tarjolla kello 8-10.30
Viikonloppuisin on runsaampi aamiainen kello 10-14
Suvanto ei ota vastaan pöytävarauksia (paitsi erikseen ilmoitettuina ajankohtina)

Millainen kokemus sinulla on Suvannon aamupalasta? Kommentoi alle.

Ja ps. Brunssikeijo on myös Facebookissa. Käy ja tykkää sivustani ja kerro minusta kaverillesikin! Voit vaihtoehtoisesti suositella vihollisellesi mun vihaamia brunssipaikkoja. Voit pitää tätä minun lahjana sinulle. Ole hyvä.

Mainokset

1 kommentti

  1. Päivitysilmoitus: Aamiaiset ja brunssit aakkosjärjestyksessä | Brunssikeijo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s